Olenpa haaveillut läpinäkyvistä tuoleista tai tuolista lähinnä. Kartellin Victoria Ghost olisi todella mieleinen. En kuitenkaan sitä ole raaskinut hankkia. Ikean Tobias tuoliakin mietin, mutta ei ollut niin kevyen näköinen siihen mihin sen ajattelin laittaa eli eteiseen.
Mielestäni löysinkin aika kivan tuolin Etolasta, malli oli kyllä erilainen mitä olin ajatellut, mutta sitä mallia ei ollut tarjolla ja en jaksanut enään odottaa. Siellä oli muutenkin aika kivoja juttuja, pitää mennä uudestaan paremmalla ajalla tutustuun.
Olkkariin tilasin syksyllä Ellokselta valkoisen ison maton. Ihan kiva matto, mutta en kyllä olisi täyttä hintaa tuosta maksanut, mutta olen ihan tyytyväinen.
Minulla on läppärille Ikeasta hankittu pikkuinen tietsikkapöytä ja on kyllä mielestäni kätevä ja tarvittaessa kevyt siirrellä. Kahvikuppikin mahtuu mukavasti reunalle.

Ostin itselle lahjaksi viime vuonna tuollaisen hierovan istuimen ja en todellakaan pidä sen ulkonäöstä. Laitoin istuimen päälle taljan ja torkkupeiton, tuosta se on helppo ottaa käytöön, pitäisi vaan käyttää useammin.
1 tonttukin on jo päässyt esille, loput laitan kyllä kunhan saan inspiraation.
Kylläpä luonto on nyt kaunis kun lumi peittää maan.
Mukavaa viikkoa kaikille!
Toivotteleepi Sarppa



Teillä on jo siellä (jossain) lunta - täällä (jossain) on maa vielä mustana!
VastaaPoistaMulla on sama maku tuolin suhteen Ghost olisi niin upeeee!!! En tiennytkään, että Etolassa on tuollaisia tuolejakin myytävänä - tykkään siitäkin!
Mä taasen olen koittanut verhoilla mein sohvan taljoilla;), olen niin kyllästynyt sen normi päälliseen. Ihan ei oo onnistunut veto mutta sinne päin:)
Hauskaa viikkoa!
Aikas sähäkkä tuo läpinäkyvä tuoli! Ja se hierova tuolikin kuulosti houkuttelevalta - mikä olisikaan parempaa kuin bloggailla ja saada kunnon selkähieronta samalla... :D
VastaaPoistaMukavaa viikkoa sinullekin!
voi, lampaantaljoja haluisin kanssa <3 Kauniilta näyttää <3
VastaaPoistaLampaantaljat on kyllä ihania, saisi olla lisääkin..muistaakseni Ikeassa on joulukuussa tarjous noista taljoista, jos oikein muistan niin 9,90e kpl
VastaaPoistaaika näpsäkkä tuo uusi tuolisi:)
VastaaPoistatuo kivasti särmää sisustukseen!
meilläkin on kevyt lumipeite massa ja pakkasta
8 astetta... hrrr ...kylmää:(
piipahda meilläkin:)
lämmöllä
Päivi
Niin hyvältä näyttää olkkarisi ja ihana tuoli!
VastaaPoistaTäytyypä itsekin työmatkalla piipahtaa Etolassa katselemassa uutuuksia:).