16.8.11

Varsinainen hortonoomi

täällä hei vaan kaikille!! minulta on pyydetty postauksia useammaltakin suunnalta, itsestä vaan tuntuu ettei ole mitään postattavaa..no jotain sain aikaseksi...
Olen ihminen joka innostuu asioista esim. keväällä innostun ostaan kaiken maailman kesäkukkia, joita en sitten jaksa kunnolla hoitaa loppuun asti...

Aidassa kasvava köynnöshortensia on kasvanut kivasti taas kesä aikana ja kukkiikin sentään jonkun verran, samoin tuijat kasvaa hurjaa vauhtia, kohta niitä pitää leikata ettei kasva liian suureksi

Hoidosta huolimatta nämä kaksi on pysynyt hengissä, välillä ovet ihan lerpallaan, mutta elpyvät taas kun saavat vettä

Tässä osa kesäkukista, joita en ole vielä saanut aikaseksi laittaa pois..jospa ens vuonna laittaisi vaan muutaman ison istuksen ja kastelis niitä ja muistais myös lannoittaa

Etupihalla kasvavat syyshortensia on kasvaneet hienosti, tosin niissä on niin valtavat kukinnot että lakoavat pitkin maata...


Nämäkin oli ihan kauniita vielä hetki sitten, toisin on nyt..

Tässä on kyllä mittasuhteet ihan vikurallaan, toki tuo kirsikkapuu tuosta kasvaa ( jos ei siis kuole sitä ennen) tykkään kovasti tuosta keijuangervosta ja tykkäisin kyllä myös tuosta vihreästä pehkosta jos se vaan kukkisi, kyseessä on jonkin sortin hortensia joka ei kuki ollenkaan..ihanat valkoiset kukat siinä on ja kukinnot kesti tosi kauan. Oiskohan jollain vinkkejä millä sen saisi kukkimaan, ajattelin istutella takapihalle liljoja, niistä saisi antaa kanssa vinkkejä

Että tälläistä meillä :D, hiukan alkaa sisustusinto taas nostaan päätään, melkein luulen että makkari saa tänä syksynä uuden ilmeen

Mukavaa viikkoa kaikille!

T. Sarppa

1 kommenttia:

  1. Oi,miten kaunista!!täällä uusi lukijasi,jäin ihailemaan istutuksiasi..

    VastaaPoista